Julisteita köyhyyttä ja syrjäytymistä vastaan

Paasikivi-Opisto järjesti euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuoden innoittamana opiskelijoilleen julistekilpailun. Kilpailu tuotti kahdeksantoista kantaa ottavaa julistetta, jotka olivat esillä Turun kaupunginkirjastossa huhtikuussa 2010. Paasikivi-Opisto on median ja viestinnän oppilaitos Turussa.

Vuosi 2010 julistettiin Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuodeksi. Paasikivi-Opiston visuaalisten aineiden linjat järjestivät teemavuoden kunniaksi julistekilpailun, jonka tarkoituksena oli kiinnittää opiskelijoiden huomio ympäröivän maailman sosiaalisiin ongelmiin ja herättää pohdintaa siitä, miten visuaalisen alan tekijä voi omassa työssään näitä ongelmia reflektoida. Lähtökohtana oli ajatus taiteesta joka syntyy ajan ilmiöiden tarkastelusta. Voiko kuvan tekijä herättää omalla työllään laajempaa tietoisuutta yhteisönsä tilasta nostamalla esiin uusia kysymyksiä tai tuottamalla subjektiivisen näkemyksensä kautta uusia tulkintoja maailman menosta. Vaikka kysymykset hyvinvointiyhteiskunnan usein hahmottomista epäkohdista ovatkin vaikeita ja tuntuvat usein pakenevan määrittelyä on niiden pohtiminen etenkin kuvantekijöille ensiarvoisen tärkeää. Sosiaalisen ympäristön havainnointi saattaa taiteen ja myös tekijänsä kriittiseksi osallistujaksi yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin.

Kilpailujuryn jäsenet pisteyttivät kukin mielestään viisi parasta julistetta, joiden pohjalta parhaaksi teokseksi selviytyi Pau Norontaus teoksella "Faceless"(No.11). Toiselle sijalle nousi Joni Tuominen teoksella " Alone & Isolated"(No6) ja kolmannelle sijalle Henna Mannila teoksella "Is This Your Heaven"(No3). Juryn jäseninä toimivat Flux Aura -projektipäällikkö Milla Järvipetäjä, kuvataiteilija/ Turun Sanomien graafikko Jani Kaunisto sekä Turun kaupunginkirjaston lasten ja nuorten palveluiden virkailija Satu Pyhälä.

1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
Lisää tietoa Paasikivi-Opistosta